MUSIIKKINÄYTELMÄ

12 kosketusta

Näytelmä kertoo Maria-tytön kasvutarinan, tarinan sisäisen pehmeyden säilyttämisestä. Maria kulkee kahdentoista kosketuksen kautta syntymästä aikuisuuteen rinnallaan suojelusenkeli, joka ihmisen tavoin kasvaa myös opetellen ja välillä kompastellen. Fyysiset, emotionaaliset ja henkiset kosketukset saavat meidät joko säilymään pehmeänä villasukkajengiläisenä tai muuttava kovaksi maiharijengiläiseksi. Kuten suojelusenkeli sanoo: "Ihmiset on lähtökohtasesti villasukkajengiläisiä, mutta jotkut vetää maiharit jalkaan ja siirtyy kovisten maailmaan. Sieltä on kamalan hankala löytää tietä takaisin pehmeisiin sukkiin. Toisille villasukat on luonnolliset ja itsestäänselvät. Toisille uusia villasukkia ei koskaan kudota. Eikä rikkinäisiä parsita."

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Eija Jalkanen veti maaliskuusta 2015 lähtien käsikirjoitustyöpajaa, jonka 13 osallistujaa (iältään 12-55 vuotta) tuottivat itse sisällön. Teksti valmistui syksyllä 2015. Syksystä 2015 lähtien Veräjä on harjoitellut näytelmään sävellettyjä lauluja ja tammikuussa 2016 alkoivat ilmaisuharjoitukset 2-4 kertaa viikossa. Koreografiaharjoitukset tulivat mukaan helmikuussa 2016.

Työryhmä

Eija Jalkanen

Käsikirjoitustyöpajan vetäjä ja näytelmän ohjaaja on joensuulainen teatteri-ilmaisun ohjaaja Eija Jalkanen (synt. 1986), teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Hän opettaa Joensuun seudun kansalaisopistolla lapsille, nuorille ja aikuisille näyttelijäntyötä ja esiintyjyyttä. Jalkanen on käsikirjoittanut kahdeksan ja ohjannut 20 näytelmää. Hän oli myös Veräjän edellisen musikaalin, Kalliolla - On The rock!, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Jarmo Jokinen

Laulujen sanoituksista vastaa jyväskyläläinen Jarmo Jokinen (synt. 1966). Jokinen on tehnyt laulujen sanoituksia useille levyille ja musikaaleihin. Jokinen sanoitti myös Veräjän edellisen musikaalin ja siihen perustuvan cd-levyn.

Joonas Nuutinen

Laulujen sävellyksestä ja sovituksesta vastaa Joonas Nuutinen (synt. 1993), ilomantsilainen musiikin tekijä, joka on säveltänyt ja sovittanut musiikkia mm. Möhkön kesäteatteriin, Ilomantsin näyttämökerholle, Paukkajan teatteriyhdistykselle sekä Ilomantsin kunnalle. Nuutisen kanssa Veräjä on tehnyt yhteistyötä jo aiemmissa konserteissa vuodesta 2013 lähtien.

Mari Kortelainen

Tanssikoreografina ja tanssinopettajana on joensuulainen tanssija, koreografi ja 
tanssinopettajaopiskelija Mari Kortelainen (synt. 1978). Hän on työstänyt esimerkiksi teokset
Mustelma - Mari Laamasen ja Mari Kortelaisen duetto (2014)
Sooloteos Linnunluiset Saappaat (2013-2014)
Tanssidraama Pinnan alla - Aino (2012-2013)
Sooloteos Näkymätön koti (2011) ja
Pikkusiskot - Mari Laamasen ja Mari Kortelaisen duetto (2011). 
Veräjälle hän teki koreografian esitykseen Kalliolla - On the Rock! (2012).

Nona Näsänen

Tuotannosta vastaavat Nona Näsänen (synt. 1990) ja Veräjän työryhmä yhdessä. Saksassa syntynyt mutta nykyisin enolainen Näsänen opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Music and media management -koulutusohjelmassa 4. vuotta. Hän on tehnyt mm. työharjoittelun pr-toimistossa ja ollut mukana useissa musikaaleissa Saksassa.

Maiju Ahlholm

Laulajia ja soittajia harjoituttaa enolainen musiikinopettaja Maiju Ahlholm 
(synt. 1966), joka on vetänyt Veräjän musiikkiryhmää vuodesta 2000. Ahlholm on KM, MO, musiikin lehtori Joensuussa Enon ja Uimaharjun kouluissa.

© 2016 Veräjä r.y.
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started